Uni ei tule, olen kadottanut normaalin päivärytmin, en syö, poltan liikaa, viiniä on eilen nautittu muutama lasi liikaa, normaalit arkirutiinit tuntuu vaikeilta. Ymmärrän itsekkin, että kaipaan tilaa. Niin, ettei päätöksiini vaikuta ulkopuoliset tekijät, haluan että ne perustuu puhtaasti ja pelkästään omaan hyvinvointiini. Myönnetään, että R on edesauttanut asioita kehittymään tähän suuntaan, en kuitenkaan halua, että se olisi syy tai keino. Tiedän, että pystymme olemaan myös pelkästään ystäviäkin. Syyllisyys on perseestä. Onko minun aina pakko olla näin hankala ja monimutkainen? Minulta puuttuu uskallus, löytyiskö joltain tarpeettomana?