Kykenemme keskustelemaan. Äijä on ottanut askeleen lähemmäs, enkä varmasti ole helpottanut sitä lähestymistä. Äijä sanoikin, että ihan kuin vihaisimme toisiamme, molemmat liian ylpeitä, liian täynnä omaa erinomaisuuttaan, liian oikeassa, kumpikaan ei osaa kumarrella. Olin lauantain H:n kanssa, äijä jopa heitti minut sinne ja hakivatkin aamuyöllä, kun toikkaroin keskellä maantietä, herra tietää missä ja mistä tulossa... Emme osaa elää ilman toisiamme ja toisaalta teemme välillä toisemme ihan sekopäisiksi. Olen miettinyt, että pitäisikö meidän oikeasti lähteä erisuuntiin, siitäkin oli viimeyönä puhetta. Itseasiassa äijän aloituksesta, tosin äijä sanoikin, ettei halua että häviän mihinkään, eikä halua että oltaisiin siinä pisteessä. Ehkä nöyrrymme molemmat ja ja yrittäisimme kunnioittaa myös toisiamme. Lauantaina otin ihan viimehetkellä askeleen taaksepäin ja mietin etten tekisi mitään, mikä ei ole oikein. Olimpa kerrankin viisas.. ehkä se johtuu kuitenkin siintä, että perusluonteeni on liian kiltti. Vaikka muuten osaan puoleni pitää, en silti halua loukata ketään tietentahtoen. Ajatukset ovat lipsuneet itsellä ihan väärille raiteille, ihan kuin haluaisi kostaa toiselle tämän kaiken paskan, vaikka varmasti myös vikaa löytyy itsestään. Tosin vastuuta en voi ottaa toisen ratkaisuista ja tekemisistä ja ne oikeutetusti saakin suututtaa minua. Olen päättänyt yrittää jos ei tarvitse yrittää yksin, kannetaan vastuu yhdessä jos asiat ei sillä ratkea, niin ei ne sitten ole ratketakseenkaan. Äijä on ojentanut käden ja vilpittömästi tahdon tarttua siihen. Miten pelottavan hyvin toisemme tunnetaankaan. Toisaalla kuulen mitä idioottimaisempia mielipiteitä itsestäni, jollain on helvetin kova tarve kiillottaa omaa kilpeään. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta jos ne muodostetaan vailla parempaa tietoa ja tuntemista ja niitä käytetään toisen alistamiseen ja korostamaan omaa erinomaisuuttaan, niin se saa minut suuttumaan. En myöskään pidä siintä, että toisten henkilökohtaisia viestejä tutkitaan, vaikka niissä ei lukisi muutakuin päivää!, niin sekin päivää on tarkoitettu vain ja ainoastaan yhdelle ihmiselle. Pidän epäoikeudenmukaisena sanoa mielipiteitään absoluuttisena totuutena, kaksitoista vuotta olen pitänyt huolta lapsistani, yksitoista vuotta siintä hoitanut kehitysvammaista lasta, kenelläkään ei ole oikeutta arvostella minun äitinä olemista! Jos viikonloppuisin haluan välillä muutaman tunnin omaa aikaa, se ei kuulu kertakaikkiaan vittuakaan kenellekkään. Voi yrittää tehdä saman perässä ja kulkea saman tien, jonka itse olen kulkenut, veikkan ettei ihan joka jannulta onnistu! Lapsiltani ei ole rakkautta ja välittämistä koskaan puuttunut ja hyvin ylpeänä voin katsoa jokaista lastani. Tässä kohtaa onnittelen itseäni! Onnittelen myös lapsiani, niillä on äiti joka rakastaa heitä ylikaiken, sitä ei mikään eikä kukaan puheillaan pysty muuttamaan. Olisi hyvä muistaa, että tekemänsä vääryyden voi korjata, puheitaan ei koskaan... Olen valmis sotimaan tästä asiasta, käsi joka edes yrittää sivaltaa tällä osa-alueella, katkeaa..harvoin minut saa kunnolla suuttumaan, nyt kävi niin. Nyt sohaistaan semmoista ampiaispesää, mihin ei kannattaisi nenäänsä työntää. Siellä pesässä on liian monta ampiaista....auts...älkööt erehtykö luulemaan tuntevansa minut...