Kaksi päivää mennyt ihan sumussa, itkenyt varmaan ämpärillisen kyyneleitä. Koirani kuoli syliini toissa yönä, valtava, lempeä jättiläinen. Ikää oli vasta 1,5 vuotta, aivan liian nuori. Nyt voi sanoa, että vituttaa. Viha on minulle melko vieras tunne, vältän sitä kaikin keinoin, mutta nyt en mahda minkään, tunnen myös suunnatonta vihaa. Olen ilmeisesti kolmekymppinen lapsi, joka ei osaa käsitellä menetystään eikä siihen kuuluvia tunteita, hienoa oppia tuntemaan itseään. Kömmin takaisin sänkyyn oman sarkasmini kanssa, viihdymme yhdessä, ehkä vien sen illalla lenkille.