tiistai, 6. toukokuu 2008
sama sirkus jatkuu...
Meillä on hiljaista, kukaan ei puhu mitään. Ihan kuin meitä ei
olisikaan. Kolmenmetrin päässä, sohvalla, äijä kattoo telkkarista
jotain, minua ei ole olemassa hänelle, eikä häntä minulle....(Tunnen
tuijotuksen takaraivossani...) Sinnikkäästi molemmat pysyy rooleissaan,
varmasti olemme ansainneet toisemme... itseppä ollaan omat paskapäämme
valittu... Jotenkin unohdin tänään äijän kala-allergian ruokaa
tehdessäni, hitsi onkohan sillä nälkä? Hyvä ruoka - parempi mieli..( ja
meidän äiti ei tehny meidän isille ruokaa..) Nälkäiset otukset on usein
kiukkusia.... voi kyynel... Voisin melkein lyödä vetoa, ettei se
muista sunnuntain äitienpäivää. Oikeasti siltä saattaa jäädä
huomioimatta, vaikka lehdet ja telkkarit suoltaa markkinamiesten
puheita tuutin täydeltä. Ei kaikkea voi aina muistaa,
kala-allergiaakaan.... Sitäpaitsi, tällä minun elämäni suurimmalla
rakkaudella on ilmiömäinen kyky pilata kaikki juhlapäivät jotenkin.
Yleensä vain yksinkertaisesti unohtamalla ne. Tällä linjalla jos kovin
kauan taaplataan, ni saatanan sama jupina jatkuu varmaan vielä
juhannuksen jälkeenkin.. Mietinkin tässä, että pitäisikö luovuttaa ja
avata jonkinasteinen keskustelu? Valmiin puhekuplan miettiminen tuntuu
jostain syystä vaikealta ja ainoa mikä tulee mieleeni olisi
ohikulkiessa tokaista "idiootti!", mikä tuskin olisi kamalan rakentava
aloitus keskustelulle, joten taidan pitää mölyt mahassani ja siirtyä
vaikka sänkyyn. Että näihin kuviin ja tunnelmiin...
Kommentit