Harmillinen olo. En ehtinyt jutella äijän kanssa aamulla mitään, enkä tiedä yhtään millä tuulella se on töistä tullessaan. Syksy on tehnyt pika pyrähdyksen meidän olohuoneeseen, puhaltanut koleaa ilmaa talon täyteen ja viistosadetta suoraan kasvoille. Kolea tuntuu luissa asti. Pahantuulen varisparvi on lentänyt omenapuiden oksille, mistä ne ilkeästi tuijottaa olohuoneen ikkunasta sisään... Kovasti taistelen tätä apeutta vastaan, olen tehnyt kodista lämpimän, sytyttänyt takkaan tulen ajaakseeni kylmän pois, keittiöstä kantautuu ruoan, kahvin ja kirpeiden pihlajanmarjojen tuoksu, toivottaen tevetulleeksi kotiin. Ajattelin tähän pimeän taivallukseen sytyttää vielä muutaman kyntilän valoa luomaan, varmuudeksi avaan mös sateenvarjon ja toivon, ettei ydintalvi tulisi tänävuonna aikaisin, siihen ei aseet riitä, eikä keinot torjumaan hyytävää kylmyyttä. Rakastaminenhan on joskus myös kärsimystä ja kärsimys on hedelmä, jonka Jumala ei salli kasvaa sellaisella oksalla, joka on liian heikko sitä kantamaan... Minähän Tahdon.