maanantai, 19. toukokuu 2008
Ollaan erimieltä ja puhutaan erikieltä...
Poika on kipeä, massu parka ihan sekaisin, minullakin. En tosin tiedä
onko oma maha sekaisin psykologisista syistä, vai eilisen pikaruoan
tulosta. Pidän siis jemmassa olleen vapaapäivän tänään. Aamu alkoi
huonosti. Äijä oli sitä mieltä, että mitä kovemmin huutaa, niin sitä
paremmin menee asiat perille. Näinköhän vain. Lähestulkoon mitään en
ole osannut tehdä oikein. Tiskit on jäänyt eilen tiskaamatta,
lastenhuoneessa on lelut levällään, pyykkivuori odottaa pesijää..
kertakaikkiaan kelvoton akka. Tänään on sitten aikaa laitella koti
kuntoon, tosin sanomisenhan saa aikaiseksi sitten illalla vaikka
jostain ihan muusta esimerkiksi viikonlopun suunnitelmista lähteä
tyttöjen kanssa ulos, mikä olikin jo aamulla asialistalla. H on
kuulemma huonoa seuraa. Saattaa tartuttaa huonoja tapojaan meihin
muihin, kamalaa, olemmeko oikeasti näin vailla omaa tahtoa olevia
ameeboja koko lauma? On kumma, että tällaisen sotatilan syttyessä
menetämme arvostelukykymme (minäkin) kokonaan ja menetämme kyvyn
keskustella asioista, syyttely antaa enemmän oikeutusta omille
teoillemme. Mitä jäätävämpi ilmapiiri täällä vallitsee, sitä enemmän
uhma kasvaa pääni sisällä. Hiljaa, mutta varmasti. En jaksaisi
riidellä. Tämän paketin pitäminen kasassa ei vain aina ole kovin
helppoa. Tuntuu, että kaipaan omaa aikaa tällähetkellä enemmän, ehkä
seurausta tästä epävakaasta tilanteesta himassa. Tiedä sitten, onko se
lääke tähän ongelmaan vai pahentaako vain. Provosoiko selän kääntäminen
ehkä enemmän kuin toisenkin posken kääntäminen, tiedä häntä. Vihaisena
on mahdotonta miellyttää, eikä siihen riitä silloin tahtokaan. Vaikea
minä, vaikea hän.
Kommentit