En kaipaa sääliä, asioille on ehkä jopa helpompi nauraa. (sillon kun ei itketä ihan hirveesti...) Oikeita ystäviä on vaan aika vähän, Viimeisten kahden päivän aikana, minulle ei ole edes soittanut äitiä lukuunottamatta kukaan. Ei tosin jaksa maustaakaan yhtään enempää kuin on pakollista.. On outoa, että ihminen johon tällähetkellä luotan eniten, on tuttu muutamien vuosien takaa ja kovinkin salainen tuttava... näin tää vaan menee.. Aikuinen seura olisi ihan tervetullutta, illat menee yksikseni, lukien, piirrellen tai vain ajatellen. Poltan liikaa ja eilen illalla saunoin ja join lasin viiniä ja ihmettelin.. ehkä tämä tästä, niinkuin ennenkin. Pitäkää tunkkinne. Miust saa joku viel hyvän vaimon  "Hymy"